Ensilinjan palvelumalli ohjaa tarpeesta ratkaisuun
Kaiku24 tuottaa monikanavaista ensilinjan palvelua hyvinvointialueille. Se tarkoittaa, että olemme asiakkaan ensimmäinen kontakti, kun hän tarvitsee hyvinvointialueen palveluja. Palvelumalliimme kuuluu, että ammattilaisemme tekee perusteellisen hoidon tarpeen arvion ja pyrkii ratkaisemaan asiakkaan asian mahdollisimman pitkälle jo ensikontaktissa. Ratkaisemme asiakkaan asian jo ensikontaktissa yli puolessa yhteydenotoista. Tarvittaessa ohjaamme asiakkaan tarkoituksenmukaiseen hoitoon hyvinvointialueen muihin palveluihin.
Yhteydenotto käynnistää palvelun
Palveluprosessimme käynnistyy asiakkaan yhteydenotosta. Asiakas voi ottaa yhteyttä esimerkiksi puhelimitse tai chatissa. Yhteiset toimintamallit tukevat palvelun yhdenmukaisuutta asuinpaikasta ja yhteydenottotavasta riippumatta. Kokeneet digihoitajamme kohtaavat asiakkaan kiireettä ja kuunnellen ja muodostavat kokonaiskuvan hänen tilanteestaan.
Asiakkaan tilanne arvioidaan ensilinjassa
Ammattilaisemme käyttävät standardoitua hoidon tarpeen arviota ja selvittävät asiakkaan tilanteen, palvelutarpeen ja asian kiireellisyyden käytettävissä olevien tietojen perusteella. Hoidon tarpeen arvio ohjaa sitä, voidaanko asiakkaan asia ratkaista jo ensikontaktissa vai tarvitseeko hän muuta palvelua tai lisäarviota.
Etänä tehtävässä hoidon tarpeen arviossa korostuu erityisesti ammattilaistemme näkemys käytettävissä olevan tiedon riittävyydestä sekä sen tunnistaminen, milloin asiakas tarvitsee fyysisen vastaanottokäynnin.
Asiakkaan asia ratkaistaan mahdollisimman pitkälle ensikontaktissa
Ensilinjamme palvelumallin tavoitteena ei ole ainoastaan ohjata asiakasta eteenpäin, vaan mahdollisuuksien mukaan ratkaista hänen asiansa jo ensimmäisellä yhteydenottokerralla. Näin asiakas välttyy odottelulta ja turhilta vastaanottokäynneiltä.
Ammattilaisemme voivat antaa asiakkaalle tilanteen edellyttämää hoitoa, neuvontaa ja ohjausta sekä laatia jatkosuunnitelman. Näin voimme vähentää tarpeettomia yhteydenottoja, käyttää hyvinvointialueen resurssit tehokkaasti ja tehdä sekä asiakkaan että hyvinvointialueen arjesta sujuvampaa.
Tarvittaessa sujuvasti jatkopalveluun
Jos hoidon tarpeen arvion perusteella asiakkaan asia edellyttää muuta palvelua, ammattilaisemme ohjaa hänet tarkoituksenmukaiseen jatkopalveluun. Tavoitteenamme on, että siirtyminen tapahtuu mahdollisimman sujuvasti. Huolehdimme siitä, että tarvittavat tiedot ovat helposti käytettävissä asiakkaan jatkohoidon tai muun palvelun toteuttamiseksi.
Ensilinja osana hyvinvointialueen palveluketjua
Ensilinjan palvelumme toimii osana hyvinvointialueen palvelukokonaisuutta. Rakennamme yhdessä hyvinvointialueen kanssa ensilinjan, vastaanottopalvelujen ja muiden palvelujen työnjaon alueen tarpeiden mukaisesti.
Työmme tavoitteena on, että asiakas saa tarvitsemansa palvelun oikeassa paikassa ja ilman turhia välikäsiä. Näin eri palvelut täydentävät toisiaan osana yhtenäistä palveluketjua hyvinvointialueella.
Sujuva palveluketju asiakkaalle
Toimiva ensilinjan palvelumalli auttaa ratkaisemaan asiakkaan asian mahdollisimman varhain ja ohjaamaan hänet tarvittaessa suoraan tarkoituksenmukaiseen jatkopalveluun. Selkeä työnjako ja sujuva eteneminen vähentävät tarpeettomia siirtymiä ja tukevat asiakkaan helppoa asiointia ja palvelujen tarkoituksenmukaista käyttöä. Tämä parantaa asiakaskokemusta ja vahvistaa luottamusta hyvinvointialueen palveluihin.

